Tampereen yliopiston yliopistoliikuntatalo Atalpan laajennus lykkääntyy. Kauan kaivatun remontin piti alkaa 9.6., mutta kuukausien soutamisen ja huopaamisen jälkeen remontti on kesäkuussa tulleen tiedon mukaan siirretty yliopistolakiuudistuksen yli. Tänään asiasta kertoi myös Aamulehti. Tilanne on harmillinen, koska nykyiset liikuntatilat ovat hyvin ahtaat ja ruuhkautuvat käyttäjäpaljoudessa usein.
Opetusministeriö on yhdessä Senaatti-kiinteistöjen kanssa priorisoinut yliopistojen esittämät hankkeet kiireellisesti toteutettaviin, yliopistojen päätoimintoja tukeviin hankkeisiin sekä myöhemmin toteutettaviin tai siirrettäviin hankkeisiin. Tampereen yliopiston Atalpa -hankkeen ei katsottu kuuluvan yliopiston primääritoimintojen edellyttämiin toimitiloihin, joten se siirrettiin. Ministeriön puolesta remontti ilmeisesti voi alkaa tammikuussa 2010.
Atalpan laajennusosaan on määrä tulla uusi liikunnan monitoimisali sekä ajanmukaiset pukeutumis- ja pesutilat. Olemassa olevia tiloja vapautuu silloin kuntosalikäyttöön. Kaikkiaan uusia neliöitä on suunnitelmissa noin 2 000, eli rakennukseen tulisi lisää liikuntatilaa liki tuplasti nykyiseen verrattuna.
Atalpa puhutti keväällä myös Tamyn edustajistossa ja itsekin olin mukana asian selvittelyissä yliopiston hallinnon ja ministeriön suuntiin. Tamyn hallituksen edustajat kävivät OLL:n liikuntapoliittisen sihteerin kanssa tapaamassa opetusministerin erityisavustaja Laura Rissasta ja asiaa esitellyttä virkamiestä, ja opetusministerille on toimitettu muistio tilanteesta. Uusia liikuntatiloja odottavien yliopisto-opiskelijoiden toiveet eivät kuitenkaan toteudu Tampereella vielä muutamaan vuoteen.
Koska kaikki halukkaat eivät tällä hetkellä kunnolla mahdu Atalpaan liikkumaan, on entistä tärkeämpää, että opiskelijoille on Tampereella tarjolla muita kohtuuhintaisia liikuntamahdollisuuksia. Tässä avainasemassa on yhteistyö paikallisten yrittäjien, seurojen ja myös kaupungin kanssa mm. parempien opiskelija-alennusten neuvottelemiseksi.
Atalpan laajennusta odoteltaessa on syytä pyrkiä mahdollistamaan opiskelijaliikuntaa muilla tavoilla. Kehittyvä tamperelaisten korkeakoulujen ylioppilas- ja opiskelijakuntien, kauppakamarin ja Tampereen kaupungin yhteishanke Opiskelijan Tampere on hieno askel oikeaan suuntaan.
Kaikkien palveluiden ei tarvitse olla ilmaisia, mutta erityisryhmille, kuten opiskelijat ja eläkeläiset, on myönnettävä kunnollisia alennuksia esimerkiksi liikunta ja kulttuuripalveluista.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
tiistai 15. heinäkuuta 2008
Palaute on tervetullutta
Aikaisemmin keväällä kirjoitin maahanmuuttajien koulutuksen kaipaavan lisäresursseja. Myöhemmin Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta teki asiasta hyväksytyksi tulleen aloitteen puoluekokoukselle. On ilo huomata, että myös opetusministeri Sari Sarkomaa - entinen Tuhatkunnan puheenjohtaja muuten, kiinnittää maahanmuuttajalasten ja
-nuorten koulutuksen erityistarpeisiin huomiota. Aiheesta lisää esim. Helsingin Sanomien netissä. Kuten aikaisemmin totesin nämä panostukset koulutukseen maksavat itsensä myöhemmin takaisin.
Sunnuntaina olin kisoja seuraamassa Kangasalla, missä ratkaistiin Suomen mestaruudet esteratsastuksessa nuorten, junioreiden ja poniratsastajien osalta. Kangasalan pienehkö ratsastusseura veti isot kisat läpi kunnialla auringon helliessä. Tulokset löytyvät Kipasta. Oli parhautta tavata joitakin vanhoja tuttuja pitkästä aikaa. Monet olivat kiinnittäneet myönteistä huomiota lauantaina Aamulehdessä julkaistuun ratsastusaiheiseen mielipidekirjoitukseeni. Palaute on edelleen tervetullutta. Miten asioiden Sinun mielestäsi pitäisi olla?
Blogin kommentointi on nyt aikaisempaa helpompaa. Myös rekisteröitymättömät käyttäjät voivat kommentoida. Toki palautetta ja kommentteja voi edelleen laittaa myös suoraan sähköpostilla, kuten jotkut lukijat ovat jo tehneetkin. Kiitos siitä!

Tunnisteet:
koulutuspolitiikka,
ratsastus
lauantai 12. heinäkuuta 2008
Hevosharrastuksen suosion kasvu haastaa kuntapäättäjät
Mielipidekirjoitukseni päivän Aamulehdessä:
Hevosharrastus kaipaa yhteistyötä
Kaavoitus. Hevosten määrä on kasvanut viime vuosina rajusti (Al 7.7.), mikä asettaa uusia haasteita kaavoitukselle myös Tampereen seudulla.
Hevosten määrän kasvu on hämmästyttänyt kunnissa, joiden virkamiehiltä ja luottamushenkilöiltä usein puuttuu tietoa hevosista ja niiden elintavoista sekä hevostallien tilantarpeesta ja muista seikoista, jotka rakennus- ja kaavoitusvaiheessa on otettava huomioon.
Ympäristöministeriö onkin patistanut kuntia yhteistyöhön hevosyrittäjien ja -harrastajien kanssa.
Keskeinen haaste tallien sijoittamisessa on se, että niiden lähistölle pitää saada myös maastoratsastusreittejä, joiden puute on pitkään ollut iso ongelma esimerkiksi Tampereen Ratsastuskeskuksessa Niihamassa.
Tulevaisuudessa tallien rakentaminen ja kaavoittaminen on Tampereella oltava entistä suunnitelmallisempaa. Näin vältytään parhaiten mahdollisilta haitoilta ja myöhemmin ilmeneviltä ongelmilta.
Valtaosa ratsastuksen harrastajista asuu kaupunkien läheisyydessä, joten ratsastusharrastuksen suosio näkyy Tampereen tapaisissa kasvukeskuksissa selvästi. Kyse on paitsi hevosalan toimintaedellytysten turvaamisesta myös ennen kaikkea harrastusmahdollisuuksien luomisesta tamperelaisille.
Jotta Tampere voisi olla vetovoimainen asuinpaikka, on kaupunkilaisille oltava jalkapallon ja jääkiekon lisäksi tarjolla muitakin harrastusvaihtoehtoja. Myöskään etäisyydet harrastuspaikoille eivät saa muodostua kohtuuttoman pitkiksi.
Kunnallistasolla päätetään kaavoituksen lisäksi myös erilaisten harrastus- ja liikuntamuotojen tukemisesta. Tampereella tulee pyrkiä aktiivisesti luomaan mahdollisuuksia ratsastuksen harrastajille sekä lajin kilpaurheilijoille.
Ratsastusharrastus kasvattaa jatkuvasti suosiotaan niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa. Toistaiseksi harrastajien enemmistö on tyttöjä ja naisia. Kunnissa tuleekin kriittisesti tarkastella jakautuvatko nykyiset tukieurot, vaikkapa liikuntapaikkojen rakentamisen suhteen, läheskään tasan nais- ja miesvaltaisten lajien välillä.
Jotta toimiva vuorovaikutus kuntapäättäjien ja hevosväen kesken voisi tuloksellisesti toimia, vaaditaan aktiivisuutta myös hevosten parissa toimivilta itseltään.
Mihin ovat hautautuneet takavuosien tamperelaiset visiot vaikkapa seudullisista maastoratsastusreiteistä tai maastoesteiden rakentamisesta Niihamaan, monista muista hyvistä ideoista puhumattakaan?
Sofia Vikman

perjantai 11. heinäkuuta 2008
Laatuaikaa Tammerfesteillä
Päätimme yhdessä ystävieni kanssa avata lomakauden Tammerfesteillä. Tosin itse lomailen kunnolla ehkä vasta ensi vuonna :)
Kavereita saapui ympäri Suomen ja päätimme kilistää lämpimälle kesäillalle ja Tampereelle. Oli hauska huomata, että lapsuuden kaverini ja vasta yliopistossa tai Helsingin aikana löydetyt ystävät tulivat loistavasti toimeen keskenään. Tunnelma oli kuin kaikki olisivat tunteneet toisensa jo ikuisuuden. Hauskaa riitti!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)