Nuorten ja ikäihmisten edut eivät ole vastakkaisia

Ikäihmisten hyvinvointia ja nuoriin panostamista ei pidä asettaa vastakkain. Nuorten työikäisten ja työikään tulevien on jaksettava työelämässä yhä pidempään ja terveempänä, jotta suurten ikäluokkien arvokas vanhuus turvataan. Vastuu yksilöllisten palvelujen turvaamisesta ikäihmisille on yhteinen. Nuori on pätevä hoitamaan ikäihmisten asioita, jos vain saa siihen vaaleissa valtuutuksen.

Väestömme ikääntyessä vanhustenpalveluja ja laitospaikkoja tarvitaan väistämättä lisää. Kunnan on taattava asukkailleen turvallinen, yksilöllinen ja arvokas vanhuus. Vanhusten palveluiden määrän lisääminen ei yksin riitä, myös laatua on parannettava. Erityisenä painopisteenä on pidettävä terveyttä edistävää ja ongelmia ennaltaehkäisevää työtä.

Veronkorotukset, velkaantuminen tai jatkuvat palvelumaksujen korotukset eivät ole kestäviä ratkaisuja huoltosuhteemme heiketessä. Meidän on osattava varautua suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti, jotta ikäihmisten palvelut voidaan turvata kuormittamatta kohtuuttomasti nuorempia sukupolvia. On myös muistettava, että veronkorotukset eivät aina ole paras keino kasvattaa verokertymää.

Kaupungin on taattava kansalaisille kuuluvat palvelut. Palveluiden tuotantoprosesseja on varaa järkeistää ja tehostaa nykyisestä. Tuottaako kaupunki palvelut itse vai hankitaanko niitä yksityiseltä palveluntuottajalta ei ole ideologinen kysymys. Se on tarkoituksenmukaisuuskysymys. On pyrittävä parhaaseen mahdolliseen laatuun ja kustannustehokkuuteen.

Palveluita voidaan tilata yksityisiltä tuottajilta, jos se kuntalaisen näkökulmasta johtaa siihen, että samalla rahalla saadaan enemmän ja parempaa palvelua. Myös kolmatta sektoria ja järjestöjä on tuettava, sillä ne tekevät vapaaehtoisvoimin paljon arvokasta työtä.

Koti on ihmiselle maailman tärkein paikka. Moni ikäihminen haluaa elää kotona mahdollisimman pitkään ja tätä on tuettava kaikin keinoin. Keskimääräisen eliniän piteneminen ja terveyden paraneminen vaikuttavat siihen, että vanhukset todellakin voivat asua kodeissaan pidempään.

Kuntien on jatkossa pystyttävä vastaamaan tähän haasteeseen ja tarjottava yhä enemmän kotihoidon ja omaishoidon mahdollistavia palveluita. Esimerkiksi ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä on lisättävä. Tällöin kotona asuvan vanhuksen luona kävisi tarvittaessa säännöllisesti sosiaali- tai terveydenhuollon työntekijä.

Kodinomainen ympäristö on turvattava silloinkin, kun kotona asuminen ei enää ole mahdollista. Vanhainkodit ja palvelutalot eivät ole vanhusten säilytyspaikkoja. Meidän on huolehdittava, että niissä kohdellaan ihmisiä inhimillisesti ja arvokkaasti. Jokaiselle vanhukselle on voitava räätälöidä palvelut heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaan.

On tärkeää varmistaa, että tulevaisuudessa on riittävästi päteviä hoitajia vanhustenhuoltoon. Laitoksissa vanhusten enimmäismäärä hoitajaa kohden tulee olla riittävä ja vanhuksen hoidontarpeen tulee vaikuttaa hoitajien määrään.

Vanhusväestön määrän kasvaessa omais- ja kotihoidon mahdollisuudet on otettava entistä paremmin huomioon. Omaishoitajien jaksamisesta on syytä olla huolehtia. Omaishoitajat tekevät erittäin arvokasta ja tärkeää työtä pienellä korvauksella. Omaishoitajien on pystyttävä pitämään lakisääteiset vapaapäivänsä ja tämän vuoksi heille on tarjottava riittävästi sijaisapua kotiin.

Yksinäisyys koskettaa monia ikäihmisiä ja aiheuttaa myös sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Meillä on myös paljon vaikeasta masennuksesta kärsiviä vanhuksia. Ihmiselle ei riitä, että ympärillä on lääkäreitä ja hoitajia. Aito välittäminen ja läheisyys ovat asioita, joita ei saa unohtaa missään tilanteessa.

Opiskelijajärjestöt ovatkin haastaneet opiskelijat kaikkialla Suomessa kohtamaan eläkeläisiä. ”Menkää kysymään, mitä varttuneemmalle väestölle kuluu ja kuinka voitte auttaa heitä. Vastineeksi saatte pitkästä elämänkokemuksesta kumpuavia viisaita mietteitä”, opiskelijajärjestöt toteavat osuvasti.