Työni, opiskeluni ja harrastuneisuuteni kautta olen sekä teoriassa että käytännössä saanut perehtyä siihen, miten poliittinen päätöksenteko toimii ja miten asioihin vaikutetaan. Haluan omalla työpanoksellani tuoda Tampereen valtuustoon uutta nuorekasta näkemystä ja innostunutta tekemisen meininkiä.
Valtuustossa on pystyttävä ottamaan kantaa asioihin hyvin laajalla skaalalla. Ei riitä, että on vahva mielipide vain muutamaan omaksi kokemaansa teemaan. Päätöksiä tehtäessä on oltava intoa perehtyä monipuolisesti päätöksenteon kohteena oleviin asioihin niiden väliset vuorovaikutussuhteet ymmärtäen.
Päätökseni lähteä ehdolle kunnallisvaaleissa ei ollut vaikea. Harkittuani hetken vastasin kyselyihin myöntävästi. Uskon aidosti, että yksikin innostunut ihminen voi sitkeällä työllä vaikuttaa kuntalaisten arjen sujumiseen merkittävästi!
Maailman parantaminen saattaa kuulostaa suureelliselta, mutta väistämättömään yhteiskunnalliseen muutokseen vaikuttaminen ja sen ohjaaminen toivottuun suuntaan koskettaa kaikkia ja kuuluu kaikille. Siksi jokaisen on tärkeää käyttää ääntänsä kunnallisvaaleissa 26.10.
torstai 2. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti