tiistai 24. kesäkuuta 2008

Rohkeutta, mahdollistamista ja valoisuutta opiskelijaliike!

Suomalaista ylioppilasliikettä on moitittu jämähtämisestä pelkäksi saavutettuja etuja puolustavaksi visiottomaksi Ei-liikkeeksi. Käynnissä olevan historiallisen korkeakoulu-uudistuksen myötä ylioppilasliikkeelle on viimeaikoina tarjottu todellista näytönpaikkaa olla etunenässä aidosti uudistamassa suomalaista korkeakoulutusta.


Opiskelijoiden etua ei voida ajaa laput silmillä liiankin perinteisiin etujärjestökaavoihin kangistuen. Pelottelumentaliteetin sijaan tarvitaan rohkeutta, luovuutta ja uusia avauksia. Opiskelijan asiat on pidettävä toiminnan keskiössä, mutta ne on osattava sijoittaa laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin. Näkökulman yhteiskuntaan on oltava tarpeeksi laaja, sillä pääsääntöisesti opiskelijastatus on väliaikainen vaihe ennen työelämään siirtymistä.


Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry kiekaisivat taas tutun "EI!", kun ne 23.6. ottivat kantaa Ruotsin aikeisiin asettaa lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Vastustamisessa ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta perustelujen on aina oltava hyvät ja loppuun saakka harkitut.


SYL ja SAMOK perustelivat kommenttiansa vain sillä, että ne pitävät Ruotsin hallituksen kaavailemia lukukausimaksuja ulkomaalaisille opiskelijoille "erittäin vaarallisena muutoksena pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan arvoissa". Tämä on turhaa pelottelua ja uhkakuvien maalailua.


Suomalainen koulutusjärjestelmä perustuu mahdollisuuksien tasa-arvoon. Koulutuksen tulee Suomessa olla maksutonta suomalaisille ja EU/ETA-maiden kansalaisille niin perustutkinto- kuin jatko-opiskelunkin aikana. On kuitenkin pidettävä mielessä, että ilmaista koulutusta ei ole vaan maksuton koulutuksemme mahdollistuu verovaroin.


Parhaillaan Suomessa käynnissä olevaa hallitusohjelman mukaista EU/ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksukokeilua on seurattava tiiviisti, ja siihen on otettava mukaan erilaisia maisteriohjelmia. Hallitusohjelmaan on myös kirjattu kokeiluun kuuluvaksi stipendijärjestelmä ulkomaisille vähävaraisille opiskelijoille. Kokeilun tavoitteet on määriteltävä selkeästi, jotta sen vaikutukset ja tulokset voidaan analysoida huolellisesti ja mahdollisimman objektiivisesti ennen lopullisen päätöksen tekemistä.


Mikäli lukukausimaksukokeilua päätetään arvioinnin jälkeen jatkaa, on valmistumisen jälkeen Suomeen töihin jääville ulkomaalaistaustaisille opiskelijoille lukukausimaksut palautettava verohelpotuksin. Näin myös kannustetaan opintonsa päättänyttä jäämään Suomeen töihin, mikä on huoltosuhteemme heiketessä yhä tärkeämpää.


Lukukausimaksukokeilu on osa käynnissä olevaa korkeakoulutuksen kokonaisuudistusta. Jotta korkeakoulutuksemme jatkossa olisi laadukasta ja kansainvälisesti kilpailukykyistä, on korkeakoulujen rahoituspohjaa laajennettava ja taloudellista autonomiaa lisättävä. Korkeakoulujen toiminnan vapaus ja tutkimuksen riippumattomuus eivät saa vaarantua rahoituspohjan laajentuessa.


Päädymmepä EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksukokeilun jälkeen lopulta mihin lopputulokseen hyvänsä, on eri vaihtoehtoja osattava arvioida ennakkoluulottomasti ja positiivisesti tulevaisuuteen katsoen.

Ei kommentteja: