lauantai 28. maaliskuuta 2009
lauantai 7. helmikuuta 2009
Eurovaaleihin
Minut on nimetty kokoomuksen ehdokkaaksi Euroopan parlamenttiin. Lauantai 24.1. oli jännittävä päivä. Tuolloin Kokoomus nimesi 10 eli puolet eurovaaliehdokkaistaan. Sali eduskunnan lisärakennuksessa oli aivan täynnä ja tilaisuus kiinnosti myös mediaa. Kampanja käynnistyi reippaalla aloituksella, josta jäi oikein hyvä maku.
Alkujaan innostuin politiikasta ja erityisesti EU:sta ennen viime eurovaaleja. Tuolloin käyty EU-keskustelu sytytti siinä määrin, että seuraavana keväänä pyrin ja pääsin opiskelemaan valtio-oppia Tampereen yliopistoon. Politiikasta on sittemmin tullut sekä työ, että harrastus. Loistavasti sujuneiden kunnallisvaalien jälkeen minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä kokoomuksen ehdokkaaksi eurovaaleihin. En epäröinyt, sillä juuri EU-politiikka on kiinnostukseni osaamiseni ydinaluetta.
Ne, jotka minut jo tuntevat tietävät, että kun johonkin lähden, olen aina täysillä mukana. Niin nytkin. Kampanjaa on lähdetty tekemään tosissaan ja innostunut tiimimme laajenee koko ajan.
Olen aivan tohkeissani. Tästä tulee hieno kevät! Toivottavasti saamme aikaan hyvää asiapohjaista EU-keskustelua. Se on parasta kampanjoinnissa.
Haluan omalla panoksellani tuoda Euroopan parlamenttiin uutta nuorekasta näkemystä sekä innokasta ja vastuullista asennetta EU:n kehittämiseksi. Tarvitsen Sinut mukaan matkaani, sillä menestyvä ja hyvinvoiva tulevaisuuden Suomi ja Eurooppa rakennetaan yhdessä tänään!
--
Liity tukitiimiin nettisivuillani ja Facebookissa.
Eurovaalit toimitetaan sunnuntaina 7.6.2009 ja ennakkoäänestys kotimaassa 27.5.-2.6. ja ulkomailla 27.-30.5. välisenä aikana.

Tunnisteet:
EU,
eurovaalit
tiistai 30. joulukuuta 2008
Vaaleista jouluun
Vaalien jälkeen syksy kului vauhdikkaasti työn touhussa. Onneksi jouluna oli aika hengähtää.
Heti vaalien jälkeen loka-marraskuussa olin mukana XL-ryhmän ohjelmatyöryhmässä, joka neuvotteli tulevasta pormestariohjelmasta. Kokoomuksen ja rkp:n valtuustoryhmästä ohjelmatyöneuvotteluihin osallistui lisäkseni pormestari Timo P. Nieminen ja rkp:n Peter Löfberg. Ohjelmaneuvottelut sujuivat hyvässä hengessä ja kelpo-ohjema saatiin pormestarikoalition muodostavien XL-puolueiden (kokoomus, vihreät, keskusta, kristillisdemokraatit, rkp ja Tampereen sitoutumattomat) voimin aikaiseksi.
Muutama toimittaja on kysellyt ensimmäisten valtuustoaloitteideni aiheita. Aloitteet ovat toki tärkeitä ja niitä on mietitty. Lisäksi on kuitenkin hyvä muistaa, että todellisuudessa on muitakin väyliä vaikuttaa politiikan sisältöön. Itse koen erityisesti ohjelmatyön yhdeksi mielenkiintoisimmista.
Ensi vuonna Tampereen kunnallispolitiikassa nähdään selkeä hallitus-oppositio -asetelma, kun vasemmisto ja perussuomalaiset vetäytyivät oppositioon jättäen vastuun kokoomuksen, vihreiden, keskustan, kristillisdemokraattien, rkp:n ja Tampereen sitoutumattomien kannettavaksi. Edessä ovat varmasti haasteelliset ajat, mutta hyvä ja osaava ryhmä vastuunkantajia on nyt koossa.
Kunnallisten luottamuspaikkojen suhteen kokonaisuus alkaa olla Tampereella selvillä ja loputkin paikat varmistuvat alkuvuodesta. Näyttää siltä, että pääsen osaamis- ja elinkeinolautakuntaan, kuten olin toivonutkin. Kunnallispolitiikanteon ja päivätöiden lisäksi vaalien jälkeen riitti muutakin ohjelmaa.
Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan liittokokous pidettiin 15.–16.11.2008 Joensuussa. Tällä kertaa keskeisimmäksi teemaksi nousi uuden liittohallituksen valinta puheenjohtajiston jatkaessa kauttaan. Vilkasta keskustelua aate- ja sisältökysymyksistä on luvassa vuoden 2009 liittokokouksessa, kun Tuhatkunta hyväksyy uuden tavoiteohjelman kaudelle 2010–2011. Vuonna 2009 liiton toiminnan painopisteenä on vaalien lisäksi linjapaperin päivittämistä valmisteleva ohjelmatyö, jota aatteesta vastaavana varapuheenjohtajana vedän. Toivon tuhatkuntalaisilta innokasta osallistumista aatetyöryhmän toimintaan.

Viikko Tuhatkunnan liittokokouksen jälkeen 21.–22.11.2008 vuorossa oli Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous Espoon Korpilammella. SYL on Suomen suurin opiskelijajärjestö, joka edustaa kaikkia Suomen noin 145 000 yliopisto-opiskelijaa. Kokoomusopiskelijat saavuttivat kokouksessa päätavoitteensa, kun Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen ja Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Jouni Holopainen valittiin SYL:n hallitukseen vuodelle 2009.
SYL:n liittokokousväki valitettavasti osoitti jälleen kykenemättömyytensä uusiin avauksiin ja keskusteluun hylätessään SYL:n hallituksen liittokokoukselle esittämät kaksi julkilausumaa. Erityisen hyvä oli julkilausumaesitys duaalimallin tulevaisuuden arvioimisesta. Tämän julkilausuman ydin oli virittää keskustelua aiheesta, ei niinkään linjata asiasta puoleen tai toiseen. Ylioppilaat eivät suostuneet keskustelemaan. On vaikea uudistua tai tehdä kaivattuja ”uusia avauksia”, jos vanhoista ja jäykistyneistä toimintamalleista ei pystytä edes keskustelemaan saati arvioimaan niiden hyviä ja huonoja puolia avoimesti.
Olen toiminut kaksi vuotta Tampereen Yliopiston Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajana. Kaikelle on aikansa ja vuodenvaihteessa päättyy kauteni puheenjohtajana. Kiitokset tykolaisille kaikista hienoista hetkistä, tuesta ja erityisesti Porojuhlassa saamastani suuresta ja kauniista orkideasta, jonka hoitaminen saattaa vielä osoittautua Tykon tarjoamista haasteista kaikkein suurimmaksi :)
Uuteen vuoteen on hyvä lähteä viimeisimpien gallupien tunnelmissa. Helsingin Sanomien kyselyn mukaan kokoomuksen eduskuntavaalikannatus loikkasi muilta karkuun. HS uutisoi sunnuntaina 21.12., että kokoomuksen kannatus yltäisi 24,1 prosenttiin, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. SDP:n kannatus olisi 21,2 ja keskustan 20,4 prosenttia.
Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia ystäviä ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta 2008 ja toivottaa onnea ja menestystä vuodelle 2009!

tiistai 28. lokakuuta 2008
Kiitos luottamuksesta!
Kuntavaalien tulos on selvillä. Olen kiitollinen kaikille äänestäjille. 715 ääntä Tampereella on upea tulos nuorelle ensikertalaiselle. Henkilökohtaisissa äänimäärissä se on sijalla 24. koko kaupungissa.
Nyt on sitten aika tekojen seurata puhetta. Tulen työskentelemään Tampereen kaupunginvaltuustossa menestyvän tulevaisuuden Tampereen puolesta.
Kiittäen
Sofia

kunnallisvaalit
Vaalivalvojaiset
Tamperelaisen kokoomuksen vaalivalvojaiset Plevnassa 26.10.
Tunnisteet:
kunnallisvaalit
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Vaalipäivä
Kunnallisvaalit käydään tänään. Vaalihuoneistot aukesivat ympäri Suomea kello yhdeksältä ja ovat auki iltakahdeksaan.
Tampereen valtuustoon tarvitaan nuorta innokasta ja osaavaa tulevaisuuteen katsovaa näkemystä. Tarvitsen tukeasi. Vain äänestämällä voit vaikuttaa!
Äänestämään mennessä kannattaa muistaa, että viime yönä on siirrytty talviaikaan, joten kelloja on käännetty tunti taaksepäin.
Äänestyspaikalle pitää ottaa mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi ajokortti. Ensimmäisiä tuloksia vaaleista tulee heti iltakahdeksan jälkeen, kun ennakkoäänien tulos selviää.
Vaalipäivän äänestyspaikat Tampereella löydät täältä.
EHDOKASKOHTAINEN VAALITULOS KÄNNYKKÄÄSI
MTV3:n palvelun hinta on 7 euroa ja sen voi jo nyt tilata valmiiksi. Tuloksia alkaa tulla vasta varsinaisena vaalipäivänä eli sunnuntaina 26.10. klo 20 kun ennakkoäänet on laskettu ja vaalihuoneistot sulkeutuneet.
TietoEnatorin ja STT:n kehittämä graafinen, reaaliaikainen tulospalvelu tuottaa tietoa vaalien tuloksesta valtakunnallisesti, vaalipiireittäin ja kuntatasolla. Henkilökohtaisen tulospalvelun tilaaminen käy helposti kännykällä Verkkouutisten sivuilta.Tulospalvelu on avautunut 13.10.2008 ja on avoinna 31.10.2008 saakka. Palvelun hinta on 5 euroa/tilaus.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Loppurutistus
Kampanjan sujuminen on jopa ylittänyt odotukset. Viimeisten sadan tunnin ennen vaaleja sanotaan olevan ratkaisevat. Kampanjan loppurutistus on siis käynnissä.
Paljon on jo tehty. Vilja on askarrellut upeat www-sivut. Facebook-ryhmä kasvaa jatkuvasti ja jäseniä on yli 200. Esitteitä on jaettu ja luukutettu talkoovoimin huikea määrä. Lehti-ilmoituksista osa on vielä tulossa. Jaossa on ollut myös Sofian matkassa rintanappeja ja tulitikkuja. Onnistuneita vaalitilaisuuksia on pidetty mm. valtuustoryhmän puheenjohtaja Riitta Koskisen ja kansanedustaja Arto Satosen kanssa. Grillibileitä, markkinoita, vaalipaneeleita - unohtamatta kirjoittelua lehtiin ja blogiin.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin ihmisten tapaaminen ja kuunteleminen ympäri kaupunkia. Tamperelaisten kuuleminen heidän arkipäivän asioissaan on oltava politiikan teon ohjenuorana. Ihmisille on tarjottava aitoja valinnanmahdollisuuksia arkensa järjestämiseen kaikissa elämänkaaren vaiheissa.
Käy katsomassa Sofian matkassa -kuvia kampanjan ajalta.
Kannattaa muuten katsoa Maikkarin puheenjohtajaväittely tänään klo 20.

Apulaispormestari Irja Tulosen kanssa Kauppahallissa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)